Perheakrobatia
Perheakrobatia on lasten ja vanhempien yhteinen hauska harrastus. Leikitään yhdessä, harjoitellaan akrobatiaa, tasapainoillaan jongleerataan ja ennen kaikkea opitaan yhdessä. Kaikki harjoitteet voi tehdä oman tason mukaan ja lähtökohtana on aina hauskanpito ja mukavuus sopivalla haasteella. Tervetuloa rohkeasti mukaan tekemään ja leikkimään!
Perheakrobatiaan voivat osallistua yksi tai kaksi perheen aikuista yhdessä yhden tai vaikka kaikkien lasten kanssa. Tarkkoja ikärajoja emme halua asettaa, sillä haluamme, että koko perhe saa osallistua yhdessä myös eri-ikäisten lasten kanssa. Suuntaa-antavana ohjeena kuitenkin niin, että osallistuva lapselta vaaditaan sujuvaa kävelytaitoa.
Lapset otetaan huomioon tunnin suunnittelussa, mutta tällä tunnilla aikuiset eivät suinkaan katso vierestä, vaan kaikki liikkuvat. Samalla kun liikutaan, tunnilla ollaan luontaisen tekemisen kautta vuorovaikutuksessa lasten kanssa ja kenties saadaan vinkkejä ja uusia ideoita perheen yhteiseen tekemiseen myös vapaa-ajalla. Lapset ovat mallioppijoita, ja oman aikuisen kanssa liikkuminen on paras tapa välittää liikunnallista elämäntapaa myös seuraavalle sukupolvelle!
Ajankohta: Lauantaisin 09:00-09:45
Paikka: T-talo 1.sali (Vanha Hämeentie 29, sisäänkäynti Harjukadun puolelta)
Ohjaaja: Matilda
Kausi: Syyskausi 28.8.-10.12. (ei tuntia hiihtolomalla vk 42)
Hinta: 115€/perhe + seuran jäsenmaksu 10€ (jäsenmaksun maksaa vain yksi aikuinen.
Kauden puoliväli on ylitetty! Kaveriviikon jälkeen (9.10.-15.10.) aloittaneet harrastajat maksavat vain puolikkaan kausimaksun.
Ilmoittautumistilanne: Ilmoittautuminen on auki ja ryhmässä on vielä tilaa!
Perheestä voi samalla maksulla osallistua 1-2 aikuista ja kaikki sopivan ikäiset lapset. Jäsenmaksu on voimassa koko kalenterivuoden.
Harrastajat eivät ole vakuutettuja seuran puolesta.
Yhteyshenkilö: Henna Viljanen, henna.viljanen@turunjyry.fi