Nyrkkeilyjaoston tiedote

19.10.2020

NYRKKEILYJAOSTON OHJEET SEURAHARJOITTELUUN PANDEMIAN AIKANA

Harjoituksiin tulo on ehdottomasti kielletty, mikäli itsellä tai lähipiirillä on pieniäkään sairastumiseen viittaavia oireita tai lähipiirissä odotetaan testitulosta.

Harjoituksiin suositellaan tulevan ensisijaisesti juosten, pyörällä tai omalla autolla.

Harjoituksiin saavutaan juuri ennen harjoitusten alkamista ja harjoitusten päätyttyä poistutaan välittömästi.

Kasvomaskin käyttö on suositeltavaa aina, kun se on mahdollista.

Treenivaatteet vaihdetaan valmiiksi kotona, jos vain mahdollista. Pukuhuoneita ei suositella käytettäväksi.

Suositaan omia harjoitteluvälineitä mahdollisuuksien mukaan. Omia harjoitusvälineitä ja etenkään omaa juomapulloa ei lainata kenellekään.

Mikäli käytetään seuran harjoitusvälineitä, sama henkilö käyttää samaa harjoitusvälinettä koko harjoituksen ajan. Harjoituksen jälkeen harjoitusvälineet puhdistetaan.

Jos harjoituksissa on lähikontaktiharjoitteita, tehdään ne mahdollisuuksien mukaan vakioparin kanssa.

Harjoitustilassa ovat vain harjoitukseen osallistuvat henkilöt. Vanhemmat, katsojat yms. odottavat harjoitustilan ulkopuolella.

Jokaisen harjoituksiin osallistuvan tulee kiinnittää erityistä huomioita käsihygieniaan. Kädet tulisi pestä aina huolelliseesti saippualla ja lämpimällä vedellä ennen harjoitusta ja harjoituksen jälkeen. Käsidesin käyttöä myös suositellaan. Käsidesiautomaatti sijaitsee yläkerrassa ja käsidesiä on myös nyrkkeilysalissa erikseen saatavilla.

Yskäistään ja aivastetaan olkavarteen. Jos täytyy niistää tai sylkeä, tehdään se kertakäyttönenäliinaan, jonka jälkeen tulee pestä tai desinfioida kädet.

Harjoituksiin osallistuneista pidetään kirjaan mahdollisen tartuntaketjun jäljittämiseksi.

Jos harjoitusryhmän jäsenellä todetaan koronatartunta tai sitä on syytä epäillä, noudatetaan viranomaisten ohjeita ryhmän jäsenten karanteenin laittamisesta. Koronatartunnasta tai mahdollisesta epäilystä tulee välittömästi ilmoittaa valmentajalle tai ohjaajalle.

Jokainen harjoituksiin osallistuva sitoutuu huolelliseen hygieniaan sekä viruksen leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin.

Koronavilkku-sovelluksen käyttö on erittäin suositeltavaa.