Koronaohjeet kävijöille

Ohjeet päivitetty 12.10.2021 maskinkäytön osalta (tummennettuna kohdat, joihin on 30.9.2021 julkaistujen THL:n ohjeiden myötä tullut muutoksia).

-Pidäthän huolta hyvästä käsihygieniasta: käytä käsidesiä tai pese kädet saippualla tunnille tullessasi.

-Ethän tule liikkumaan vähäistenkään flunssanoireiden kanssa.

-Suosittelemme edelleen maskinkäyttöä yli 15-vuotiaille liikuntatilojen käytävillä silloin, kun siellä on ruuhkaista eikä turvavälejä ole mahdollista pitää. Muuten suosittelemme maskin käyttöä oman harkinnan mukaan. Tunneilla ei tarvitse liikkua maskin kanssa, paitsi jos itse näin haluaa.

-Tuntien ohjaajille ja valmentajille suosittelemme THL:n uuden (30.9.2021) suosituksen mukaisesti maskin käyttöä oman harkinnan mukaan. Maskin käyttöä suositellaan harkittavaksi etenkin, jos ei ole ottanut rokotteita.

-Älä saavu aivan liian aikaisin, jotta käytävällä ei oleskelisi liian moni samaan aikaan. Halutessasi voit odotella tunnin/harjoitusten alkua myös ulkona.

-Voit mielellään saapua liikuntavaatteet jo päälläsi ja vesipullo täytettynä. Näin pukuhuoneisiin mahtuvat ne, jotka tarvitsevat vaatteidenvaihto- ja suihkutiloja.

-Toivomme, että lapsia saattavat aikuiset eivät tulisi sisään saliin ja mielellään eivät odottelisi tunnin aikana käytävässä. Perhetunneille aikuiset ovat luonnollisesti edelleen tervetulleita mukaan.

-Jos tunnilla käytetään seuran välineitä, jokainen käyttäjä puhdistaa välineet käytön jälkeen desinfektioaineella kostutetulla paperipyyhkeillä, joita saa salista.

-Jos haluat, voit ottaa tunnille mukaan oman jumppamaton. Mattoja saa edelleen käyttöön myös salista.

-Jos olet matkustanut ulkomaille, noudata voimassa olevia virallisia karanteeniohjeita.

-Ilmoitathan heti seuralle, mikäli olet osallistunut tunneille koronavirustartunnan alaisena.

-Jokainen jäsen osallistuu tunneille omalla vastuullaan ja on itse vastuussa ottamaan huomioon esim. oman lähipiirinsä riskiryhmäläiset.

-Jos seuran toiminta joudutaan keskeyttämään kokonaan, olemme varautuneet hyvittämään osan kausimaksuista pitämättä jääneiden tuntien osalta.

Ohjeet aikuisten tuntien varaamiseen

-Päivitettu tieto 2.9.: Koronatilanteen keventyessä voimme ottaa hieman isommat ryhmät saleihin. Aikuisten ryhmäliikuntatunneilla T-talon 1.saliin ja Viinamäen päiväkodin saliin otetaan 20 osallistujaa ja isompiin saleihin (T-talon yläsali ja Hannunniitun koulu) 25 osallistujaa. Edelleen pyydämme, että varmistat paikkasi tekemällä tuntivarauksen osoitteessa vello.fi/turunjyry

-Jos tunnilla on tilaa, voi tulla mukaan myös ilman varausta. Suosittelemme silti varauksen tekemistä, sillä mahdollisen korona-altistuksen sattuessa pystymme sen avulla myös paremmin jäljittämään tuntien osallistujat.

-Varaathan kerrallaan korkeintaan viisi tuntia.

-Varaa tunti sen ihmisen nimellä, joka tunnille aikoo osallistua. Jos siis aiot varata paikan samalla itsellesi ja myös jumppakaverille, niin varaa kaverin paikka hänen omalla nimellään, jotta saman henkilön nimellä ei ole kahta varausta (koska silloin saatamme luulla, että olet tehnyt vahingossa tuplabuukkauksen ja poistaa toisen varauksista).

-Jos sairastut tai et muuten pääse tunnille, voit peruuttaa ilmoittautumisesi itse saman järjestelmän kautta. Peruutus on tehtävä viimeistään tunti ennen tunnin alkua.

-Paikan voi varata Vellon kautta viimeistään viisi minuuttia ennen tunnin alkua.

-Voimme jäädyttää varausmahdollisuuden sellaiselta henkilöltä, joka toistuvasti varaa paikan tunnilla mutta ei saavu paikalle eikä peruuta varausta. Toivomme, ettei tällaista käytäntöä kuitenkaan tarvita:).

-Huom! Jos olet ilmoittautunut kurssille, sinun ei tarvitse käyttää Velloa. Koko kurssille otetaan rajattu määrä osallistujia, joten sinulle on automaattisesti varattu paikka jokaiselle kerralle.

-Vellon tietosuoja-asiat: Varaamalla tunnin Vellon kautta hyväksyt nimesi ja sähköpostiosoitteesi tallentuvan varausohjelmaan. Ohjelma ja sen sisältämät henkilötiedot ovat Jyryn omassa hallinnassa, niitä ei luovuteta ulkopulisille, ja tiedot poistetaan kauden päättyessä. Henkilö- tai varaustietosi eivät näy muille Vellon käyttäjille.